Karkkimaa

Eiran puisto on ihanan romanttinen, klassinen puisto tehtaankadun ja Laivurinkadun kulmassa. Vaikka sen sijainti on kohtuullisen keskeinen Eiran sydämessä, voi se jäädä helposti huomaamatta lymytessään pensasaidan takana piilossa katseilta. Kulman lippakioski toimii eksyneille suunnan näyttäjänä. Olen kuullut puistoa kutsuttavan myös Kukkapuistoksi, ja sillä nimellä se on minullakin kulkenut. Viime visiitistä on kauan ja en muistanutkaan, että puisto on lempinimensä veroinen. Kukat ovat isossa roolissa. Nämä ihanat runsaat, värikkäät istutukset häpeilemättömästi viekottelevat useissa väreissä. Tällainen tyylikäs, räikeä kukkaloisto vetosi minuun. Varsinkin ajankohta tuntui olevan sopiva. Tällä hetkellä kukkivat aniliinit, lilat ja ihanat karkkiraidalliset Syysleimut. Nämä Piparminttu-twistit veivät sydämeni, vaikka sellaiset eivät kyllä välttämättä tilkkuni tyyliin sopisivatkaan. Värit piristivät pilvistä päivää. On ihana tunne kun kukkaistutukset luovat tunnelman kuin astuisi toiseen maailmaan. Ajan käsite jotenkin katoaa. Voisi olla 1800-, 1900-, 2000- tai jopa 3000-luku. Mielikuvitus vilkastuu.

Nykyään ajattelen kukkien väriskaalasta avoimemmin. Olen huomannut, että lempivärit vaihtelevat minulla niin kukissa kuin muissakin asioissa. Väri on vain yksi osa kasvin olemusta ja estetiikkaa. Rauhalliset, hillityt maanläheiset värit ovat kuitenkin minun juttuni, mutta rakastan värejä ja ihailen rohkeita ratkaisuja, vaikka niitä en omalle tontilleni välttämättä valitsisi. Yhdistelmiä piisaa. Kaikki on kuitenkin kiinni tyylistä. Tyyli on minulle usein jotain sellaista, jolle löytyy perustelu, oli se kuinka hullu tahansa.

Makuja on erilaisia, mutta vaikka kuinka rohkeita ratkaisuja useasti kaupungin istutuksissa onkaan, on niissä usein sekoitettu kaikki värit keskenään sekaisin jolloin mikään kasvi ei pääse ansaitsemallaan tavalla esille. Kaukaa katsottuna istutukset näyttävät melkein ruskeilta. Tällaisia istutuksia täytyy katsoa läheltä, jotta kasvit erottaisi tai niiden väreistä pääsisi nauttimaan. Näyttävyys ei lunastu yrityksestä huolimatta. Minua viehättää sellaiset kaupunki-istutukset, joilla on merkitystä kaikissa kuvakoissa. Tietenkin rakastan kaikkia kukkia ja istutuksia. Niitä on myös hauska tarkkailla ja arvioida. Ovathan ne julkisessa tilassa, joka on myös minun tilaani. Kotona sanomme peruskasvishässäkkäruokaa, joka valmistuu siitä mitä kaapissa on “sekasikiöksi”. Ruoka on ihan hyvää, mutta koska siinä on vähän kaikkea sekaisin ei mikään maistu selkeästi ja ruoasta tulee helposti samantekevää. Kaupungin istutukset ovat välillä vähän sellaisia. Siksi tällainen Kukkapuiston runsasvärinen, mutta selkeä isoine kasviryhmineen piristää klassisella tyylikkyydellään. Nämä kirkkaat karkkivärit pastellireunuksineen tuovat mieleen elokuvan Jali ja suklaatehdas vuodelta 2005 tai 1971 . Makeaa!

Advertisements

2 thoughts on “Karkkimaa

  1. Voisikohan noista Piparminttu Syysleimuista syksyllä nyysiä siemeniä? Nehän on aivan mahtavan näköisiä, sellaisia pitäisi saada en ole törmännyt vielä missään aiemmin.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s