Lumiputouksia Talvipuutarhassa

Talvipuutarha on remontissa ja valmis vasta 2011 syksyllä. “Alakertaan” pääsi ainakin lastenkärryjen kanssa mukavasti ihailemaan aika ihanan näköistä muuria kasveineen. Tällä hetkellä valkosinivoittoinen väriskaala tulee varmasti muuttumaan kesän mittaan. Ainakin keltaista väriä näytti olevan tulevan kasveissa esille. Istutuksessa voittoisa Hopeahärkki ei ole ollut koskaan mikään lempikukkani. Ei minulla sitä vastaan mitään ole tai ole ollut, mutta varmaan helppohoitoisuutensa takia sitä on tuntunut kasvavan joka puolella ja mielikuvani siitä ei ole ollut niin romanttisen kaihoisa kuin monen muun kukkakasvin kohdalla. Olen myös mieltänyt kasvin jotenkin “uudenaikaisemmaksi” eikä se ole aikaansaanut minussa  perinnekasvin viehätystä. Palstallekin se tuli jotenkin puolivahingossa. Hyötykasviyhdistyksen siemenluettelossa ei ole kasvien kuvia. En olisi tiennyt kasvin nimen olevan Hopeahärkki. Kasvi on ollut minulle ennen vain ulkonäöllisesti tuttu, mutta nimetön. Valitsin siis kasvin siemenet kasvin kuvailun perusteella. Kuvailussa minua miellytti se, että kasvi on mesi- ja ravintokasvi sekä päivä- että yöperhosille. Nyt kuitenkin täytyy myöntää, että mielikuvani kasvista ovat muuttuneet ja iloitsen kasvista palstalla ihan uudella tavalla. Kasvi näytti myös upean kauniilta vyörytessä ja putoillessa Talvipuutarhan kivimuuria alas valkoisine kukkineen kuin jääpuikot tai jäätynyt vesiputous vaahtoineen. Valkoinen väri isossa mittaskaalassa näyttää illan hämärtyessä loistavalta sanan oikeassa merkityksessä. Mustan niellessä valon itseensä heijastaa valkoinen ja vaaleat värit valoa. Valkoinen hohtaa hämärässä kuin fosfori ja siksi sopiikin kuutamopuutarhaan, vaikka Talvipuutarhan kivikkoistutuksessa siitä ei kokovaisuudessaan tunnu olevan kyse. Tehokeinona se kyllä toimii. Todella herkän ja kauniin näköistä ja vielä kasvien sekoituskin tuntui luontevalta, jopa luonnolliselta, melkein luonnonmukaiselta! Valkoiset penkit korostivat fosforiefektiä ollessaan sävy sävyyn tämän kasvisommitelman kanssa. Kesänihanallakin kasvi kukkii nyt vaaleanpunaisten, sinisten ja valkoisten akileijojen seassa, kuin mikäkin villikasvi. Aika mukava yllätys.









Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s