Koska aiempi postaus oli pari viikkoa myöhässä, niin tässä heti lisäksi viikon vanhat kasvimaakuvat. Kukat ihastuttavat niin paljon, että tässä niitä joka kulmasta katsottuna kun en osannut valita kauniimpia. Tiibettiläiset rukousliputkin on taas ripustettu. Olkaa hyvä!
Tänä vuonna olen Keaänihanan suhteen tyytyväisempi kuin koskaan ennen. Tämä johtunee paljolti siitä, että olen rajoittanut itseäni. En ole ottanut liikaa paineita kaiken tekemisestä vaan yrittänyt realisoida ajankäyttöäni. Tämä tarkoittaa välillä silmien sulkemista, hommien lykkäämistä viime tinkaan tai valikoivan muistin luovaa käyttöä. Lapsen kanssa kun ei kaikkea pysty tai ehdi tehdä. Tilkku jää kakkoseksi. Tämäkin teksti piti postata jo pari viikkoa sitten.:)Paljon on myös opittu matkan varelta ja oppi antaa mahdollisuuden suunnitella niin että suunnitelmat toimivatkin. Onnistumisen ilo on helpompi saavuttaa.
Pitkään unelmoimani olkikate on yksi tämän kesän hiteistä. Se todella toimii! Kosteus pysyy maassa pidempään ja savimaani ei kovetu asfaltiksi ja kitkeminen on helpompaa. Kitkemistä riittäisi ikuisuuksiin, mutta kuitenkin sitä tuntuu olevan aina hiukan vähemmän. Olkikate on myös kaunista ja Kesänihanalta poistuessani en kanna kiloa savea kengänpohjissani.
Toinen unelmanikin on ainakin osittain toteunut tai toteutumassa, elikä tilkkua ympäröivät kukkapenkit alkavat toimia. Vielä on siellä täällä tilaa kasveille, mikä sinänsä on kivaa, koska voi miettiä mitä kivaa vielä keksisi. Toisaalta taas aukot houkuttelevat rikkoja.
Joka tapauksessa kukkapenkit yllättävät, koska kukat kukkivat hiukan eri aikaan eri vuosina ja yhdistelmät muuttuvat. Tuo kukkimisajan miettiminen onkin haastavaa. Istutukseni alkavat muistuttaa sellaisia kuin joskus ajattelinkin. Ne ovat villihköjä ja kukkalaadut ovat sekoittuneet ja ne toistuvat. Tämä johtuu myös siitä, että leviäviä kasveja kuten Palavarakkautta, Vuorikaunokkia, Vuohenkelloa olisi ahdistavaa kitkeä… Onneksi palstanaapureille voi antaa ja heiltä saada kasveja. Nämä kasvit ovat myös palstan “alkuperäiskasveja” ja niitä jakamalla olen saanut reunakukkapenkkeihin täytettä.
Luonnonkasveista jätän usein myös Apilan, Ojakärsämön ja Pähkämön usein rauhaan. Runsaasti leviävä Päivänkakkara on kyllä alkanut saada kyytiä kun sitä ilmestyy koko ajan joka paikkaan.
Olen näköjään pienikukkaisten kasvien ystävä ja tänä vuonna istutuksia katsellessani kaipaisin muutamia isompikukkaisia kasveja antamaan kontrastia. Hmm. Saas nähdä. Päivänhatut ovat aina kiinnostaneet ja olenkin yrittänyt niitä kasvattaa, mutta onnistumatta…Unelmoin niistä!
Odotusten madaltaminen on antanut tänä vuonna mahdollisuuden nauttia ja iloita enemmän tilkun tunnelmasta ja kaikista aiempien vuosien opeista. Enää ei tarvitse tehdä vaikeimman kautta kun maa ja siinä viihtyvät kasvit tulevat hetki hetkeltä tutuimmaksi. Kesänihana palkitsee kaiken vaivannäön. Kiitos siitä!
Aika on kulunut nopeasti. Mitä kaikkea ja paljon kasvimaahan liittyvää onkaan tähän mennessä tapahtunut? Tässä liuta kuvia matkan varrelta. 
Ensimmäiset istutukset, Salaatit, Mustajuuri, Persilja, Mangoldi ja Vihersipuli on kylvetty. Tulppaanit ja Lemmikit kukkivat.
Tässä taimia ikkunalaudalla. Kaikki eivät päässeet kuviin. Tässä Tuoksuherneet, Iisopit ja Kreikanmeirami , jotka yhä odottavat pääsyään Kesänihanalle.
Punaviinimarja kukkii. Illakko puhkeamassa kukkaan. Sitruunatimjami on voimissaan ja Tulppaanit jatkavat kukkimistaan.
Sininen hetki.
Tässä vaiheessa kaikki istutukset on tehty lukuunottamatta Tuoksuherneitä, Iisoppia ja Kreikanmeiramia. Osa esikasvatetuista taimista sai iskua pyörämatkalla ja menehtyivät. Maissin taimet jyräytyivät Herra H:n pikkuruisten jalkojen alle. Selviytyjiäkin on.
Viimeisenä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä ihanat oljet! Näistä puhuttiin, niitä etsittiin ja löydettiin, iloittiin, mutta odotettiinkin turhaan kunnes odotus olikin oikea ja niin ilokin. Ai että. Nyt lyyli on onnellinen! Ei vain näytä hyvältä vaan myös tekee hyvää! PS. Tämä reissu tilkulla oli ensimmäinen, joka sisälsi suorittamisen lisäksi fiilistelyäkin. Avot.
Olimme ensimmäistä kertaa mökillä. Kesäkuu alkoi upeassa säässä. Tulppaanit olivat nähneet parhaat päivänsä ja Syreenit olivat jo menossa, mutta Koivumäellä oli kaunista ja kukat kukkivat herkkinä sinipunaisissa ja pastelleissa asuissaan. Syreenien aikaan ei mökillä ole oltukaan toviin. Mumselin, poikani isomummon 80-vuotispäivän kunniaksi taannoin istutettu koristeomenapuu kukki ensimmäistä kertaa, mutta hätkähdyttävimpinä kukkivat lukuisat Lemmikkilammet tai -meret, joissa keijut varmasti sukeltelevat iltaisin. Myös joskus taskunpohjaltani löytyneistä mystisistä Kärhön siemenistä kasvatettu taimi oli saanut 2 kukkaa, valkoisen ja sinisen. Mystistä! Lukuisat nuput ja lehtiruusukkeet sekä lupailivat kukkaloistoa talven tuloon asti. Upeaa. Tässä Helenan puutarhan kesän alun kohokohtia.
Pari kertaa on tultu pyörähdettyä palstalta. Ihmetyttää kun hommaa on paljon, niin silti sitä parissa tunnissa ehtii kuitenkin jo aika lailla. Se on mahtavaa! Uusi aita on hieno ja uusi “järjestys” alkaa pikku hiljaa järjestymään. Vanhasta aidasta täytyy hankkiutua eroon ja jotta kompostilaatikon voi siirtää, täytyy se ensin tyhjentää. Vaikka enää puolillaan niin silti liian raskas siirrettäväksi. Yksi asia vaatii toista ja aivotkin jotutuvat työhön pähkäilemään, että missä järjestyksesä mitäkin kannattaa tehdä.
Yhä tuntuu että ikuisesti olisi tehtävä uusiksi kukkapenkkejä ja kääntää maata perusteellisemmin iänikuisen Vuohenputken, Rönsyleinikin ja Peltotatarin positiivisesti sanottuna poistamiseksi, realistisesti sanottuna vähentämiseksi… Paljon askelia on otettu oikeaan suuntaan ja maan kanssa painiminen on lopulta hauskaa, koska tulokset näkyvät lopulta, mutta vasta lopulta. Pitää olla positiivinen ja kärsivällinen mieli, koska koskaan ei ole valmista. Mikä sitten onkaan loppu kun nythän tää vasta alkaa ja koskaan ei ole valmista.
Eilen katsoin siemenlaatikkoon ja olin autuaasti unohtanut, että olihan näitä istutettavia jo toukokuulle ja joistain oli jo esi-istutusaika kulunut umpeen. Ei haittaa. Tänään möyhin ja harasin maata. Sirottelin lannoitetta ja siemeniä ja lisää siemeniä ensi kerralla. Kitkettyäkin tuli, taas. Valkosipulit voi hienosti ja kaikennäköistä suunniteltua ja suunnittelematonta vihreää pukkaa esiin ja kitkemistäkin riittää koko kesälle!:)
Tulipa käännyttyä palstalla ensimmäistä kertaa. Krookukset olivat kukassa ja muutenkin näytti ihan hyvältä. Lumi oli lytistänyt aidan, mutta uusi on jo hankittu. Hommaa piisaa, mutta kyllä se siitä. Ainakin viime vuonna kasvattamani neilikan taimet näyttivät hyviltä, osa yrteistä oli talvehtinut, kärppä ei ollut pitänyt kotia työkalulaatikossa ja mikä parasta, etanoita ei vielä näkynyt! Valkosipulitkin olivat 90% kasvaneet sekä Mooseksenpalavapensaan siemenet itäneet! Aika ihanaa. Tästä se alkaa!
Viime vuonna jotenkin eksyin netistä löytämään Helsingin kaupungin luontotietojärjestelmän ja sitä kautta minulle ennen täysin tuntemattomattoman termin; luonnonmuistomerkki. Tämä juhlallinen nimike sai minut kiinnostumaan siitä, mitä se kätkee taaksensa. Viime loppukesästä päätin alkaa kuvaamaan näitä ja ehdin ennen talvea kuvaamaan 3 eri paikkaa, joista osa olikin entuudestaan tuttuja, mutta ilman tätä arvokasta nimitystään. Tässä ensimmäisenä Kaivopuistossa sijaitseva Rapakiven siirtolohkare ja migmatiittiesiintymä.
